Finlaysonin värit esiin!

Lyhyt talvilomareissuni suuntautui Tampereelle ja tarkoituksena oli vierailla jälkikasvun kera ainakin Vapriikin uudessa Manserock-näyttelyssä. Koska seurue viihtyi Manserockin jälkeen muun muassa peli- ja jääkiekkomuseoissa, eriydyin samassa rakennuksessa sijaitsevaan Finlayson-näyttelyyn. Olen siellä toki useasti käynyt, mutta nyt ajattelin katsoa näyttelyn tuoreet väri- ja värjäämistutkijan lasit päässä. Mitä jäi käteen? 

 

Finlaysonin tarina

Ensin lyhyt kertaus Finlaysonin historiasta ja merkityksestä: Skotlantilaisen James Finlaysonin vuonna 1820 perustamalla yrityksellä oli valtava vaikutus kotimaiselle tekstiiliteollisuudelle, mutta erityisesti Tampereen kehitykselle. Toiminta oli alusta lähtien kansainvälistä: omistajat ja asiantuntijat tulivat ulkomailta, puuvilla rahdattiin Amerikasta ja autonomian aikana oli luonnollista suunnata tuotanto Pietarin markkinoille. Työväki koostui suomalaisista ja tekstiiliala tarjosi työtä etenkin naisille. Työntekijöitä Tampereen tehtaalla oli enimmillään 1900-luvun taitteessa yli 3100.

Huomattava kilpailija Finlaysonille oli vuosina 1847-1933 kankaanpainamiseen erikoistunut Forssa-yhtiö. Kalliiden investointien, kilpailun lisääntymisen ja laman kurimuksessa sen pääomistaja ja johtaja Isak Julin myi yhtiön Finlaysonille vuonna 1934. Uudesta suuryhtiöstä tuli Finlayson-Forssa Oy. 1970-luvulle tultaessa Finlayson olikin ostanut lähes kaikki suomalaiset puuvillatehtaat, mutta maailmanmarkkinat eivät enää suosineet kotimaista. Markkinoille tulvi edullisia kankaita ulkomailta, ja kotimaan tuotantoa alettiin vähitellen ajaa alas.

Tuotanto Tammerkosken rannalla hiipui ja loppui Tampereella kokonaan 1999. Kymmenen vuoden kuluttua tuotanto päättyi myös Finlaysonin Forssan tehtaalla. Jäljellä on brändi, jonka tuotteet suunnitellaan Suomessa ja teetetään ulkomailla. 

 

Visuaalisuus edellä

Sitten varsinaiseen näyttelyyn, joka on visuaalisesti upea. Vapriikilla on luonnollisesti Suomen (ja varmaankin koko maailman) suurimmat Finlayson-kokoelmat. Tilaa on runsaasti ja kokoelman esineet esitellään teemoittain näyttävinä ryhminä. Esitystapa on luontevasti kronologinen ja tuo tehtaan ja tuotannon historian päälinjat esiin. Tekstiilien, kuten kankaiden, pöytäliinojen, esiliinojen ja pyyhkeiden, värihehku pääsee oikeuksiinsa väljässä tilassa ja kunnollisessa valaistuksessa. Vapriikki sijaitsee Tampellan entisessä konepajassa ja vanha, korkea tehdastila toimii hienosti teollisuushistorian näyttämönä. 

 

Finlayson valmisti myös värikkäitä lankoja.

Väriloisto herätti toiveita nähdä ja kuulla enemmänkin värien ja värjäämisen historiasta. Olisi ollut hauska tietää värjäämöistä ja niiden työntekijöistä, samoin kuin siitä, mitä väriaineet ovat eri aikoina olleet ja mistä niitä on hankittu. Entä miten on suhtauduttu värjäämisestä aiheutuneisiin ympäristöhaittoihin? Ovatko työntekijät oireilleet? Tähänastisen tutkimukseni mukaan kun ainakin keskiaikaisten värjäreiden omissa sairaaloissa hoidettiin ammattitauteja, kuten ihottumia, palovammoja, silmätulehduksia ja nivelvaivoja. Ymmärtääkseni värjääminen oli vielä viime vuosisadallakin riskialtista ja on sitä edelleen etenkin kehittyvissä maissa. Finlaysonin oman ilmoituksen mukaan suurin osa tuotteista valmistetaan nykyään Turkissa (62% vuonna 2019) ja Euroopassa (32% vuonna 2019).

Eri aikakausien mallistojen erityispiirteitä esitellään monipuolisesti ja kangasnäytteitä saa jopa koskettaa, mutta väreistä en löydä tietoja. Tosin museokävijänä olen enempi vanhan liiton naisia eli odotan, että tieto tarjotaan esineiden yhteydessä tekstimuodossa. Tekstejä näyttelyssä on nykytyylin mukaan kuitenkin varsin vähän. Vasta jälkikäteen huomaan tästä esittelyvideosta https://www.vapriikki.fi/nayttelyt/finlayson-200-tehtaasta-brandiksi/, että vitriinien yhteydessä olisi ollut aukivedettäviä laatikoita, jotka sisältävät lisämateriaaleja. Niitä en siis tullut katsoneeksi, enkä muutoinkaan nuohonnut kaikkea systemaattisesti eli jotain on saattanut jäädä huomaamattakin. Pahoittelut, jos näin on käynyt! 

 

Näyttelyssä voi tutustua koskettamalla eri kangaslaatuihin.

 

Osa näyttelyn vanhimpiin kuuluvista tekstiileistä.

 

Sen sijaan lepuutin jalkojani aika kauan elokuvahuoneessa ja katsoin tarjolla olevia filmejä. Erityisen mielenkiintoinen oli tehtaan arjesta kertova filmi, mistä käy oivasti ilmi se, miten tehdasyhteisö kiinnittyi usein myös työntekijöiden vapaa-aikaan tarjoten muun muassa harrastusmahdollisuuksia ja terveydenhoitoa. Tässä keskiajantutkija näki yhtymäkohtia myöhäiskeskiajan/renessanssin Firenzen tekstiilialojen ammattikuntien ja kiltojen yhteisölliseen toimintaan.

Yhdessä filmissä kerrottiin, että aluksi kankaat värjättiin Pietarissa, mutta koska laatu ei tyydyttänyt, päätettiin rakentaa oma värjäämö. Se valmistui 1852 ja myöhemmin värjäämöä laajennettiin ja rakennuksia tehtiin lisää. Filmin mukaan aluksi suosituimmat värit olivat musta, ruskea ja harmaa. Tässä oli kutakuinkin kaikki, mikä väreistä ja värjäämisestä osui näyttelyssä silmiini ja korviini, eikä tämäkään vaihe näyttelyssä näkynyt, sillä vanhimmatkin näytteet olivat suhteellisen värikkäitä, lähinnä valko-, sini- ja punasävyisiä, kodintekstiilejä. 

 

Tekstiilien väriloistoa menneiltä vuosikymmeniltä. Kenties etualan kuosit ovat monille tuttuja.

 

Toive: väreistä lisää kriittisesti

Vaikkapa filmien yhteyteen olisi sopinut keskustelu värjäämörakennuksen säilyttämisestä 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alkupuolella. Kymmenvuotisen väännön jälkeen rakennus päätettiin lopulta suurelta osin purkaa, vaikka muun muassa Museovirasto puolsi sen suojelua kulttuurihistoriallisin perustein. En olisi pannut pahakseni tätä tai jotakin muuta kriittistä näkökulmaa tehtaaseen tai sen muistamiseen liittyen. Nyt tarjotut näkökulmat olivat paljolti ”modernien” teknologioiden ylistystä koneromantiikan hengessä, tehdasyhteisön hyvien puolien (jotka varmasti todellisia) korostamista ja virheettömien lopputuotteiden esittelyä.

Värjäämön laajempi esittely olisi mahdollistanut lisäksi historian epäkohtien käsittelyn, mikä olisi sopinut paitsi teollisuushistoriaan myös nykyisen Finlaysonin eettisyyttä korostavaan linjaan. Toivoani menettämättä etsiskelin vielä museokaupasta kirjaa, missä olisi kerrottu enemmän värjäämöstä tai mahdollisesti aivan omaa teostaan värjäämöstä. Kumpaakaan en löytänyt. Sen sijaan muualta luin, että jo 1780 paikalla on ollut värjäreitä, jotka saivat tontin kosken rannalta, mutta jäivät sittemmin järeämmän teollisuusrakentamisen alle. Ehkäpä Tampereen kiinnostava värihistoria ja Finlaysonin värjäämö odottavat vielä oman tutkimuksensa tekijää? 

Summa summarum: visuaalisesti hienosti toteutettu näyttely, joka antaa hyvän läpileikkauksen Finlaysonin historiasta arvoisassaan tilassa. Historiasta syvällisemmin kiinnostuneen on hieman hankala löytää tietoa. Erityisesti lisätietoa väreistä ja kriittistä näkökulmaa kaivataan!

Teksti ja kuvat Susanna Niiranen 

 

LÄHTEET:

Ahonen, Annamari, Finlaysonin Värjäämö. Tampereen ammattikorkeakoulu 2006 [tutkimusraportti]. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201003063756 (luettu 3.3. 2024).

Finlayson, usein kysytyt kysymykset /FAQ, 16.1.2024 https://finlayson.zendesk.com/hc/fi/articles/360020831560-Miss%C3%A4-Finlaysonin-tuotteet-valmistetaan (luettu 4.3. 2024). Finlayson, vastuullisuus https://www.finlayson.fi/pages/vastuullisuus (luettu 3.3. 2024).

Hautamäki, Ranja (toim.), Tampereen tarina. Teollisuuden synnyttämä kaupunki harjujen ja järvien solmukohdassa. (Tampereen kaupunki. Kaupunkiympäristön kehittäminen 5). Juvenes Print-Suomen Yliopistopaino Oy, 2015.

Vapriikki, näyttelyt, ”Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi”. https://www.vapriikki.fi/nayttelyt/finlayson-200-tehtaasta-brandiksi/ (luettu 2.3. 2024)

Visit Häme, ”Finlaysonin juuret ovat Tampereella ja Forssassa”. https://visithame.fi/finlaysonin-juuret-ovat-tampereella-ja-forssassa/ (luettu 2.3. 2024)

Ks. myös:

Haapala, Pertti & Peltola, Jarmo, Globaali Tampere: Kaupungin taloushistoria 1700-luvulta 2000-luvulle. Tampere: Tampereen museot, 2019.

Lehtola, Petri, Tampereella sijainnut puuvillatehdas jätti jälkensä Suomen historiaan – ja sulkeutuessaan useat työttömäksi. Yle, Elävä arkisto Tampereella sijainnut puuvillatehdas jätti jälkensä Suomen historiaan – ja sulkeutuessaan useat työttömäksi | Elävä arkisto | yle.fi (luettu 4.3. 2024).

Peltola, Jarmo, The British contribution to the birth of the Finnish cotton industry (1820–1870). Continuity and Change 34(1), 2019, 63-89.