Voiko tutkija oppia kaunokirjallisuudesta?

Tutkijakollegoiden kanssa käydyn kaunokirjallisuuteen liittyvän keskustelun jälkeen Maare Paloheimo jäi pohtimaan voisiko tutkija oppia jotakin kirjallisuudesta. Alla hänen pohdintaansa liittyen Tyttö ja helmikorvakoru -nimiseen historialliseen romaaniin, jonka on kirjoittanut Tracy Chevalier.

 

Tracy Chevalierin teos. Kuva: Maare Paloheimo

 

Oppia ja uusia näkökulmia kaunokirjallisuudesta?

Luen harvoin kaunokirjallisia teoksia kahteen kertaan, vaikka olisinkin pitänyt teoksesta. Tracy Chevalierin Girl with a pearl earring -teoksen kohdalla tein poikkeuksen, sillä eräänä viikonloppuna omasta kirjahyllystä ei löytynyt muuta juuri silloin kiinnostavaa eikä lähikirjastokaan ollut auki. Kirja ilmestyi alunperin vuonna 1999 ja sittemmin se on suomennettu nimellä Tyttö ja helmikorvakoru, lisäksi siitä on tehty samanniminen elokuva. Kirjan tapahtumat kietoutuvat 1600-luvulla eläneen hollantilaisen taidemaalari Johannes Vermeerin (1632–1675) maalaaman taulun ympärille: taulu tunnetaan nimellä Turbaanipäinen tyttö tai yleisemminkin Tyttö ja helmikorvakoru (kuva alla). Kirjan päähenkilönä on Griet-niminen nuori tyttö, joka päätyy piiaksi Vermeerin monilapsiseen perheeseen omien vanhempiensa taloudellisen ahdingon takia.

Kirjan sisältö tuli puheeksi Säädellyt sävyt-hankkeen kollegoideni kanssa ja kerroin heille kiinnittäneeni nyt toisella lukukerralla huomiota kirjailijan kuvaukseen taidemaalauksessa tarvittujen värien hankkimisesta ja valmistuksesta. Tähän yksityiskohtaan en ollut kiinnittänyt erityisempää huomiota lukiessani kirjaa ensimmäistä kertaa eikä siitä siten ollut jäänyt mitään muistijälkeäkään. Tosin kirjan ensimmäisestä lukukerrastakin on kulunut pitkä aika: muistelen hankkineeni kirjan vähintäänkin yli 10 vuotta sitten ja jostakin syystä se on jäänyt kirjahyllyyni, vaikka yleensä joudun luopumaan lukemastani kaunokirjallisuudesta nopeasti tutkimuskirjallisuuden viedessä tarjolla olevan hyllytilan. Kirjakeskustelun lopuksi jäimme kollegoiden kanssa pohtimaan kysymystä siitä, voiko tutkija oppia jotakin kaunokirjallisuudesta. Niin, voisiko? 

Oman lukuokemukseni mukaan vastaus kysymykseen on myönteinen. Oma kiinnostukseni on kohdistunut pitkälti Pohjois-Euroopan ja erityisesti Suomen 1800-luvun historiaan, joten tietämykseni kirjassa kuvatusta Delftin kaupungin elämästä vuosina 1664–1676 on verrattain ohutta: tältä pohjalta katsottuna opittavaa olisi toki enemmänkin. Toisaalta itselleni vieraampi aikakausi oli lukukokemuksen kannalta hyvä asia, sillä nyt sisäinen historiantutkijani ei halunnut ryhtyä faktantarkastajaksi kesken lukemisen vaan saatoin keskittyä tarinan etenemiseen. Koska kirjan maailma oli verrattain kaukana omista tähän astisista tutkimusaiheistani, kirjailijan kuvaus värien raaka-aineiden ostamisesta kaupungin apteekkarilta ja niiden jatkokäsittelystä olivat riittävän realistisia. Kirjassa kuvataan värien valmistuksessa tarvittujen raaka-aineiden – kuten luiden, valkoisen lyijyn, morsingon, massikon –  käsittelyä ja jauhamista hienoksi jauheeksi, mikä oli sangen fyysistä ja aikaa vaativaa työtä. Luiden käsittely (polttaminen/hiillyttäminen) tuntuu nykylukijasta hieman erikoiselta, mutta pieni selvitystyö tuo vastauksen tähänkin asiaan: hiiltyneestä luusta saatiin mustaa pigmenttiä, jota Vermeer tutkimusten mukaan käytti juurikin turbaanipäistä tyttöä esittävässä maalauksessa. 

Erona ensimmäiseen kirjan lukukertaan oli tällä kertaa se, että  olen viime vuosien aikana perehtynyt jonkin verran Hollannin historiaan, väriainekauppaan ja hieman taidehistoriaankin, mikä auttoi kontekstoimaan kirjassa kuvattuja tapahtumia paremmin sekä pohtimaan mihin kirjailija oli teoksensa yksityiskohdat perustanut. Vaikka taidemaalari Vermeerin perhe-elämän kuvaus oli mitä ilmeisemminkin pääosin fiktiota – Vermeerin perheestä ei ollut kirjan kirjoittamishetkellä saatavilla perusteellisia tutkimuksia – oli kirja sikäli kiinnostava, että tapahtumat sidottiin taidemaalarin tiettyjen teosten syntyajankohtiin sekä perheenjäseniin. Maalauksia ja niiden värimaailmaa myös kuvailtiin tarkasti teoksessa, joten kiinnostunut lukija pystyy pienellä vaivalla löytämään kirjailijaa inspiroineet maalaukset katseltavakseen oman tietokoneensa näytölle.

 

Kiinnostava kirja herättää lisäkysymyksiä

Kirjaa lukiessani en voinut olla pohtimatta olisiko kirjan ajankohtana ollut mahdollista, että vaatimattomista oloista lähtenyt nuori piika olisi saanut toimia taidemaalarin apulaisena ja päässyt tutustumaan tämän työmenetelmiin, noutamaan ja käsittelemään kallisarvoisia värien raaka-aineita ja vieläpä vaikuttamaan taidemaalarin maalauksiaan varten tekemiin asetelmiin. Toki piian aseman ja mahdollisuuksien pohtiminen on varsin toissijaista lukukokemuksen näkökulmasta. Toisaalta se, että teos herättää ajatuksia ja saa lukijan – ja tutkijan – kaivelemaan lisätietoa muista lähteistä, on pelkästään positiivinen seikka. Joka tapauksessa tutkijakin voi saada kaunokirjallisista pieteetillä rakennetuista ja kirjoitetuista kuvauksista laajemman näkökulman esimerkiksi johonkin aikakauteen tai tapahtumaan kirjan kohdehenkilöiden ja heidän ajattelunsa tai tarinansa kautta. Historiantutkimuksessa jää kuitenkin aina tietynlaisia aukkoja, joita säilyneet (kirjalliset) lähteet eivät pysty kattamaan, joten on kiinnostavaa nähdä miten eri tavoin kaunokirjallisuudessa voidaan käsitellä tällaisiä tilanteita ja aiheita tai miten ylipäätään kirjallisuudessa kuvataan menneisyyden ihmisten toimintaa, ajattelua tai ratkaisuja. 

Kirjaan liittynyt Johannes Vermeerin maalaus Turbaanipäinen tyttö. Kuva Wikimiedia Commons.

Omistamani Chevalierin kirjan lopussa on mainittu pari teosta ja näyttelyluettelo, joista kirjailija on ilmeisesti ammentanut lisätietoja kirjoittaessaan – nämä julkaisut ovat kuitenkin jo 1980- ja 1990-luvuilta. Tämän jälkeen on tutkittu tarkemmin Vermeerin taidetta, yllä olevan maalauksen väriaineita ja tekniikkaa sekä taidemaalarin henkilöhistoriaakin. Viime vuonna Hollannin Rijksmuseumissa (Kansallismuseo) oli myös esillä ainutkertaisen laaja Vermeerin taiteen näyttely, josta on myös tehty näyttävä virtuaalinen esittely (Closer to Johannes Vermeer -virtuaaliesittely).

Aihepiiriin liittyen olen viime aikoina seurannut kiinnostuksella myös historiallisista romaaneistaan tunnetun Kaari Utrion Facebook-tiliä, jossa hän pitkän uran kirjallisuuden parissa tehneenä esittelee muun muassa teostensa taustaa ja sitä, mistä hän on ammentanut niihin lisätietoja. Sattumoisin Utrio on kertonut seuraajilleen viime viikkojen aikana väreistä: kirjailijan päivitysten ansiosta olen löytänyt lisää luettavaa itseäni kiinnostaneesta aiheesta eli suomalaisvirkamiesten univormujen väreistä Venäjän vallan aikana. Todellakin, lukeminen kannattaa aina - ja joskus kannattaa lukea sama kirja useampaankin kertaan.

Kirjoittanut Maare Paloheimo