Akateemista junamatkailua: arkistomatka Firenzeen

Euroopan läpi lähteille

Ilmastonmuutoksesta ja paljosta huolipuheesta huolimatta junamatkailu ulkomaille ei edelleenkään ole selkeä vaihtoehto akateemisessa maailmassa. Infraa kansainväliseen junamatkailuun ei yliopistoissa ole välttämättä lainkaan. Yliopistojen matkatoimistot eivät junamatkoja välitä, ja vaikka välittäisivätkin, eivät apurahansaajat voi yleensä käyttää yliopiston matkatoimistoja. Aikataulut ja varaukset hoidetaan itse ja periaatteessa omaa korttia vinguttaen, jälkikäteen projektia laskuttaen. Taistelimme myötämielisten esimiesten avulla kuitenkin projektimme tililtä ennakot matka-apurahana, mistä iso kiitos!

Koska rahoittajamme Koneen Säätiö kannustaa kestävään matkailuun, olimme budjetoineet junamatkat jo hakemuksen budjettiin. Junaliput voivat tulla varsinkin pitkillä matkoilla lentoja kalliimmiksi. Suomesta lähes minne tahansa ulkomaille matkustaminen junalla on kallista, hankalaa ja aikaavievää (no, Pietariin oli aiemmin helppoa) ja ajallakin on hintansa, mutta koska omat lapset ovat jo isoja ja apurahatutkijana minulla on enemmän ”huokoista” aikaa, päätin, että nyt jos koskaan on sopiva hetki kokeilla työmatkailua junalla.

Suunnittele tarkasti ja ajoissa

Katselin aikatauluja jo talvella ja suunnittelin reittiä. Yhtenä määräävänä seikkana oli Tanskan Århusiin sijoittuva workshop, jonka ajattelin yhdistää Firenzeen sijoittuvaan arkisto- ja kirjastomatkaan. Matkaennakon, vakuutusten ym. hallinnollinen selvittely kesti kuitenkin niin kauan, että varsinaiset varaukset tein vasta kuukautta ennen toukokuista matkaa. Jonkun verran matkat kallistuivat odottaessa ja esimerkiksi yöjuna München-Bologna myytiin loppuun jo monta kuukautta ennen. Kannattaa siis olla ajoissa liikkeellä, jos haluaa liput edullisesti ja juuri tiettyihin juniin. Yllätys oli myös se, että MYEL (Maatalousyrittäjien eläkelaitos, johon apurahatutkijat kuuluvat) tulkitsee useamman päivän junamatkustamisen workshoppiin ja arkistoon vapaa-ajaksi (soitin ja kysyin), joten on hyvä tarkistaa, että matka- ja vapaa-ajanvakuutukset ovat voimassa. Toki eurooppalainen sairausvakuutuskortti ja Eläketurvakeskuksen A1-todistus (haettava noin kuukautta ennen) takaavat eurooppalaisen sosiaaliturvan sairastapauksessa.

Reitiksi valikoitui vaihtoineen ja pysähdyksineen Jyväskylä-Turku-Tukholma-Kööpenhamina-Århus-Kolding-Hampuri-München-Bologna-Firenze. Turku siksi, että yölaiva on perillä Tukholmassa jo 6.30, jolloin ehtisi illaksi Århusiin, missä workshopin aloitus ja kirjanjulkistamistilaisuus klo 19. Helsingin laiva saapuu Tukholmaan vasta aamukymmeneltä, joka oli liian myöhäinen jatkoyhteyksien kannalta. Lisäksi tehtävänäni oli kuljettaa julkistettavan kirjan uniikki, turkulaisen kirjansitojan käsinsitoma lahjakappale, jota olen ollut toimittamassa, ja jonka Turussa asuvan projektin jäsenen puoliso toimitti minulle ystävällisesti suoraan satamaan!

Usean pysähdyksen taktiikka

13.5. Jyväskylä-Turku-Tukholma.

Juna ehti Turun satamaan illalla klo 20.05 minuutilleen ajoissa ja sain siellä arvokkaan kirjan matkaani. Laiva lähti klo 20.55. Kävin syömässä, ihailin ensimmäisiä kesäisiä auringonlaskuja kannelta ja pötkähdin hyttiin nukkumaan.

14.5. Tukholma-Kööpenhamina-Århus.

Viking Grace lipui Tukholman satamaan täsmällisesti klo 6.30. Olin suunnitellut käveleväni terminaalista rautatieasemalle, mutta tavaraa oli sen verran paljon (varsinkin se jättikokoinen, varovasti kuljetettava kirja!), joten hyppäsinkin bussiin. Lipun sai ostettua kuljettajalta ja matka kesti aamuruuhkassa lähes 40 minuuttia.

Olin ottanut herraskaisesti ensimmäisen luokan junalipun, koska niissä yleensä paremmat työskentelyolosuhteet ja peruutusehdot, jos jostain syystä myöhästyisin. Lisäetuna on aamupala aseman ”loungessa” ennen klo 9 lähtevissä pikajunissa.

Ehdin juuri sopivasti aamupalalle, joka oli kaltaiselleni kontinentalistille sopivan askeettinen: ruisleipää, suolakurkkuja, filmjölkiä, tuoremehua ja ennen kaikkea rajattomasti kahvia! Eli jos odottaa pekoni-, lihapulla- kakku- tai hedelmäkekoja, pettyy, eikä sen takia kannata ykköslippuun sijoittaa. Saatavilla oli myös ihkaoikeita sanomalehtiä, joten Ruotsin uutistilanteenkin saattoi päivittää samalla.

Klo 8.20 olikin aika hypätä Köpiksen junaan, joka oli ääriään myöten täynnä. Viereeni istahti mallikuningattaren oloinen ilmestys. Hänen kanssaan ei ollutkaan tylsää, sillä hän meikkasi, vaihtoi sukkahousut, soitteli asiakaspuheluita ja osallistui hautakiviä käsittelevään pitkään palaveriin, kaikkea ystävällisesti pahoitellen ja sädehtivästi hymyillen. En ole onneksi helposti häiriintyvää tyyppiä, joten keskityin omiin töihini. Minulla oli matkalukemisena Jyrki Nissin Kuolema keskiajalla (Gaudeamus 2023) ja hänellä hautakivikuvasto. - Det är en här med en ganska fin fågel...

Ykkösluokan matkustajille tarjoiltiin junassa toinen aamupala, joten ykkösluokan lipun hankkimalla varmistuu aamupalan saannista, jos juna lähtee kovin aikaisin tai laiva saapuisi myöhässä (mitä tapahtuu ilmeisen harvoin).

Olin erinomaisen Maata pitkin FB-ryhmän neuvojen mukaan varannut vaihtoihin reilusti aikaa, Köpiksessä puolitoista tuntia. Koska juna oli perillä hyvissä ajoin, huomasin nipinnapin ehtivänikin aiempaan Århusin junaan. Kävin juosten kysymässä DSB:n toimistossa, miten tämä tapahtuisi ja virkailija vaihtoi lipun saman tien ainoastaan uuden paikkalipun kustannuksella, joka oli kuutisen euroa.

Sitten köröttelin reilun kolmen tunnin matkan kohti Århusia toivoen, että ehtisin illallisille, jossa tehtäväni oli luovuttaa juhlakirja. Koska olin ylittänyt Ison Beltin ennenkin junalla, meren yli junailu meni vanhasta muistista. Tässä junassa oli

Tukholman junaa enemmän tilaa ja tämäkin oli ajoissa. Workshopin majapaikkana oli Scandic Mayor aivan rautatieaseman kupeessa. Nopea vaatteiden vaihto ja ehdin jopa valmistelemaan juhlatilaa ennen tilaisuuden alkua! Päivän yhdeksän tunnin junamatka meni varsin juohevasti.

15.5. Workshop Århusissa.

Workshop Århusin yliopistolla uuslatinasta ja verkostoista uusine projekteineen. Professori Bernd Rolingin (Freie Universität) esitelmä uuden ajan alun lampaankasvatusoppaista resonoi oikein hyvin väriprojektimme kanssa! Ennen illallista nopea pyörähdys upeassa taidemuseossa. 

Århusin yliopiston kampusaluetta. Kuva: Outi Merisalo.

 

16.5. Århus-Kolding-Hampuri-München.

Junaan klo 7.45. Ajatuksena oli, että mikäli yhteydet myöhässä, niin tämän jälkeen lähtisi vielä myöhäisempi juna Müncheniin, missä yöpyminen siksi, ettei yöjunissa ollut enää tilaa.

Ensimmäinen vaihto oli Koldingissa ja vaihtoaika 18 minuuttia riitti hyvin, koska asema on hyvin pieni. Seuraava vaihto oli Hampurissa iltapäivällä. Hampurin rautatieasema oli ahdas ja täynnä ihmisiä, joten tein pienen kävelykierroksen aseman ympäristössä. Niin kuin suurten asemien ympäristöt yleensä, se ei tehnyt suurta vaikutusta, enkä löytänyt mukavaa, kasvisruokaa tarjoavaa kahvilaa, joten palasin asemalle ja ostin Yorma’s kioskista eväitä. Projektimme Saksaa tunteva jäsen oli ohjeistanut, ettei Saksassa ykkös- ja kakkosluokassa ole suurta eroa (ei esim. tarjoilua), eikä lippujen peruutusmahdollisuuksissakaan ollut joustoa, joten puksuttelin kakkosluokassa omine eväineni. En tiedä, olisiko ykkösluokassa ollut vessapaperia tai enemmän pistorasioita, mutta kakkosluokassa oli vain yksi yhteinen pistorasia kahdelle hengelle. Onneksi viereen istahti mukava saksalainen psykologi, joka oli varautunut monipäisellä laturilla, joten saatoimme ladata puhelimiamme yhtä aikaa. Iltaa kohti työtarmo alkoi hiipua, joten juttelin vieruskaverin kanssa, joka oli syntyperäinen müncheniläinen ja antoi monia kivoja vinkkejä paikallisista ruokapaikoista ja nähtävyyksistä. Kun lopulta kahdentoista tunnin matkaamisen jälkeen raahauduin alle kilometrin päähän hotelliin (ihan mukava Bayer 89 Vi Vadi Hotel), olo tuntui rättiväsyneeltä. Soitin kotiin, lähinnä haukottelin nälkää ja uupumusta, jolloin viisas puolisoni ehdotti vanhan kaupungin sijaan hotellin ravintolaa.

Se olikin kelpo paikka, missä salaatti ja bruschetat maistuivat ja tarjoilijat puhuivat italiaa, joten pääsin jo etukenossa verryttämään varsinaisen kohteen kieltä. Kävelyretki Münchenin kauniiseen vanhaan kaupunkiin jäi siis seuraavaan kertaan.

17.5. München-Bologna-Firenze.

Viimeinen etappi! Hidas aamu, koska juna lähti vasta klo 9.45 ja silti olin varmistanut, että junan mahdollisesti saapuessa myöhässä Bolognaan sen jälkeenkin pääsisi saman iltana Firenzeen. Olin illalla lippuja tarkastellessani huomannut, että paikkalippu oli juuri tähän junaan jäänyt ostamatta (ne täytyy yleensä ostaa erikseen matkalipun lisäksi), eikä paikkoja ollut enää kuin ykkösluokkaan. En halunnut seistä käytävällä edes tuota säälittävää viiden tunnin pätkää Münchenistä Bolognaan, joten jouduin korottamaan lipun ykköseen ja pulittamaan viime hetken korotuksesta sata euroa! 

 

Pohjois-Italian maisemia junan ikkunasta. Bressanone. Kuva: Susanna Niiranen.

Kuten sanottu, saksalaisten junien ykkösluokkaisuus on mysteeri. Tämä oli kuuden hengen vaunuosasto, eikä tässä ollut pistorasioita sitäkään vertaa kuin edellisenä päivänä kakkosluokassa. Kuudelle hengelle pistorasioita oli nyt peräti kaksi. Onneksi matkatoverini, puolalainen mies, italialainen nainen ja kaksi arabiaa puhuvaa naista - joilla oli valtavasti matkatavaroita - eivät juurikaan latailleet mitään, joten saatoin lähes omia pistorasiat ja pitää huolta, että läppärissä ja puhelimissa riitti virta. Pistokkeiden rajallisen määrän vuoksi pitkille junamatkoille on hyvä ottaa mukaan myös fyysistä luettavaa, varsinkin jos akut eivät aivan tuliteriä. Joka tapauksessa tämä oli ehkä reissuin hienoin osuus. Alppien ja Etelä-Tirolin maisemat olivat huikeita, kevyet pilvet ympäröivät vuorenhuippuja, vihreissä laaksoissa vuorottelivat pienet kylät ja viinitarhat. Matkaseura oli rauhallista, mitä nyt juttelivat ja saapasmaan nainen katseli välillä saippuasarjaa äänet päällä. Puhelimessa puhumista en edes laske, se on niin tavallista, mutta kuten sanottu, olin lukemisesta, kirjoittamisesta, mukavasta tunnelmasta ja maisemista niin lumoutunut, ettei minua haitannut yhtään.

Viereisestä kuuden hengen osastosta oli tehty ”ravintolavaunu”, jonka keskellä oli kahvikone. Kahvikonetta hallinnoi saksaa ja italiaa sujuvasti puhuva barista, joka kaiveli tuolille tuodusta kylmälaukusta juomia ja voileipiä, kunnes ne loppuivat.

München-Bologna -välin ”ravintolavaunu”. Barista hoitaa kahvikonetta. Kuva: Susanna Niiranen.

 

Kun juna saapui jälleen aikataulunmukaisesti Bologna Centraleen, oli lähes voittajan olo. Siitä oli enää alle tunnin matka Firenzeen. Bolognasta sain loppumatkan seuraksi puolison, jonka samanaikainen kokous kaupungissa oli puhdas ja hauska sattuma. Kokous sattui vielä sopivasti päättymään juuri samaan aikaan, kun junani porhalsi siitä ohi, joten hän tuli seurakseni viikonlopuksi Firenzeen. Firenzen junaan siirryttyämme todistimme vielä matkailijan painajaista, mutta onneksi ei tällä kertaa omaa. Eteläitalialainen seurue oli epähuomiossa hypännyt väärään junaan ja juna oli jo liikkeellä.

Juna saapui Firenzeen minuutilleen klo 17.45. Vierailuni kaupungissa oli kuudes, joten halusin tällä kertaa pois kalliista ja ruuhkaisesta historiallisesta keskustasta. Olin vuokrannut Airbnb-asunnon (jota omistaja itsekin käyttää) San Jacopinon kaupunginosasta. Kävelimme sinne asemalta laukkuja muiden turistien tapaan perässä jyristellen. Illalla olimme pizzalla mainiossa Pizza Cesaressa. Perillä!  

Firenzen Duomo kaupungintalon eli 1200-luvulla rakennetun Palazzo Vecchion ikkunasta. Kuva: Susanna Niiranen.

 

Summa summarum

Junat eivät ole aina myöhässä, vaan voivat olla aina ajoissa! Liput kannattaa varata ajoissa ja muistaa hankkia erillinen paikkalippu, missä se ei sisälly matkalippuun. Ilman Århusin workshopia ja pakollista yöpymistä Münchenissä matka olisi edennyt nopeammin, mutta toisaalta istumamaratonit olisivat olleet pidempiä. Ensikertalaiselle pysähdykset antoivat hengähdystauon, kunnon unet ja rauhalliset siirtymät.

Vessapaperia ja matkalaturia kannattaa pitää mukana. Nenäliinoja oli onneksi käsilaukussa, mutta matkalaturini oli täytenä pullistelevan repun pohjalla, josta en täysissä junissa saanut kaivetuksi sitä esille. Kannattaa varautua edes pienin eväin ja vesipulloin, jos asemilla ei ehdikään täydentää eväsvarastoja, junissa ei ole tarjoilua tai tarjottava on loppunut. Ykkösluokan tarjoilu (muualla kuin Saksassa) voi myös pelastaa kiireisen nälkäisen ja janoisen.

Nyt kun tietää yliopiston ja apurahansaajien käytännöt, keskeiset reitit ja eri maiden junayhtiöiden käytännöt on helppo lähteä uudestaan. Junamatkailu on ehdottoman kivaa, kenellä vain on hitaaseen matkailuun mahdollisuus! 

Teksti: Susanna Niiranen