Kauniisti ja tietävästi tekstiilikäsityön historiasta

Projektimme tutkija Susanna Niiranen kirjoittaa Teija Alangon uudesta Nokkosvillaa ja värttinänkehriä -kirjasta. Lue mitä ajatuksia kirja ja sen aihepiiri Susannassa herätti!

 

Teija Alanko: Nokkosvillaa ja värttinänkehriä

Nappasin kirjaston uutuushyllystä Teija Alangon uusimman teoksen Nokkosvillaa & värttinänkehriä. Tarina tekstiilikäsityön historiasta (Vastapaino, 2024). Monet muistavat hänen aiemmat tietokirjansa, kuten esimerkiksi kauniin kuvateoksen Malva ja mulperi. Poimintoja entisajan puutarhoista, joka sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2019. 

 

Kirjan kaunis etukansi.

Biologi ja kasviarkeologi Alangon kasvitietämys on nyt laajentunut tekstiilikasveihin ja kuten kirjasta käy sympaattisella tavalla ilmi, kyse ei ole pelkästään tutkijan keräämästä tiedosta, vaan pitkäaikaisesta kiinnostuksesta aiheeseen ja kokemusperäisestä osaamisesta, kutsuttakoon sitä vaikkapa käsityön tietotaidoksi. Samassa persoonassa elävän tutkijan ja tekijän vuoropuhelu kulkee kirjassa saumattomasti ja tekee kokonaisuudesta elävän ja omakohtaisen. Teksti on taitavan kirjoittajan kynästä ja sitä on suorastaan nautinnollista lukea. Mukaan ripotellut huomiot ”Aloitin neulomisen lukioiässä ja minusta tuli hyvin pian suomenlampaanvillapuritaani”, ”Ryijy kuului lapsuuteni kotiympäristöön yhtä luontevasti kuin kirjahylly”, kulttuuriperintökohteiden kuvaukset ja tekniset kokeilut maustavat vankan tietopohjaista kerrontaa.  Tätä kaikkea tukee runsas ja havainnollinen kuvitus, joka sekin on pääosin peräisin Alangon omasta kamerasta. 

 

Omistukset.

Alanko lienee keskimääräistä käsityöharrastajaa uteliaampi tutustumaan materiaalien ja tekniikoiden historiaan, sillä hän on itse kokeillut ja harjoitellut monia perinteisiä työvaiheita, kuten esimerkiksi luonnonväreillä värjäämistä ja langan kehräämistä rukilla. Rukki on isoäidiltä saatu ja yhtenä tarinan punaisena lankana (sic) kulkeekin esiäideiltä saatu perintö, joka on sekä materiaalista (esineet) että aineetonta (arvostus käsityötä kohtaan).

Kirja keskittyy paljolti suomalaiseen perinteeseen. Tämän olisi voinut tuoda alussa selkeämmin esiin. Esimerkiksi sinänsä hauskasti lankakerän muotoon toteutetut aikakausijaot rautakausineen ja hyödyn aikoineen ovat kansallisesti tai pohjoismaisesti vakiintuneita, mutta eivät kansainvälisesti käytettyjä. Keskeiset eurooppalaiset ja globaalit kehityskulut otetaan tekstissä kyllä huomioon ja luonnollisesti arkeologinen tieto painottuu, mikä on vain mielenkiintoista. Monia vääriä käsityksiä tai olettamuksia oikaistaan, esimerkiksi hamppua on todennäköisesti käytetty paljon muuhunkin kuin purjeisiin tai muihin käyttötarvikkeisiin. (Kesällä luin Éric Vuillardin teoksen 14. heinäkuuta, joka kertoo Ranskan suuresta vallankumouksesta arkistojen hahmoihin perustuen. Joillakin heillä oli hamppuesiliinat). Eräässä aiemmassa projektissa askarruttanut 1400-1500-lukujen Naantalin nunnien sukkien- ja lapastenneulomiskysymyskin saa kirjassa vastauksen: on mahdollista, mutta suoraa evidenssiä ei ole. 

 

Esimerkkiaukeama luonnonväreillä värjätyistä muinaispuvuista.

Nykyisen projektin kannalta hyvin kiinnostavaa on kaikki se valmistelutyö, jota valmis lanka tai kangas on edeltänyt. Kirjassa esitellään kattavasti niin villan, pellavan, hampun, nokkosen kuin humalankin (tätä en tiennyt kuitukasviksi!) käsittely. Väritutkijana liimasin silmäni erityisen tiiviisti lukuun, joka kertoi värikasveista ja värjäysmenetelmistä. Havaitsin päätelmien olevan hyvin samansuuntaisia esimerkiksi keltaisen värin suhteen, johon omat tutkimukseni ovat viime aikoina keskittyneet renessanssin Italiassa. Keltaisen värin suhteellisen vähäinen esiintyvyys on mielenkiintoista. Yhtenä selityksenä voi olla , että koska keltaista tuottavat aineet olivat usein kotoperäisiä niin pohjolassa kuin Italiassakin, eivät ne olleet ehkä yhtä arvostettuja kuin vahvemmat, kalliimmat värit.

Kirja ei ole samanlainen komea sohvapöytäkirja kuin esimerkiksi Malva ja mulperi, vaan pienempikokoisena ja kevyesti viitoitettuna myös yö- ja työpöydälle sopiva. Erityiskiitoksen ansaitsee Vastapaino: kirja vaikuttaa huolellisesti kustannustoimitetulta ja sen ulkonäköön on kiinnitetty huomiota. Pidin kovasti taitosta: toimiva, ei liikaa krumeluureja, mutta harmonisen kaunis ja jotenkin käteen ja silmään sopiva!

Kenelle kirja sopii? Ainakin käsityöharrastajille ja historiasta kiinnostuneille sekä kaikille hyvän tietokirjan kirjoittamisesta haaveileville!

Teksti ja kuvat Susanna Niiranen