Saippuan värjäystä lähiluonnonväreillä

Käsintehtyä morsingolla värjättyä saippuaa.

 

Innostuin korona-aikaan toden teolla ensin palasaippuan hyvistä ominaisuuksista ja sitä myötä itse saippuanteosta. Valmiin saippuamassan sulatus ja muottiin kaataminen tuntui turhan yksinkertaiselta, eikä siten saippuan koostumukseenkaan voinut vaikuttaa, joten opettelin perinteisen, lipeää sisältävän kylmäprosessimenetelmän. Olin keskiaikamarkkinoilla nähnyt saippuaa keitettävän hirven luista ja teurasjätteistä (mistä tulikin loistavaa saippuaa), joten ajattelin, että jos keskiaikaiset emännät ovat taidon hallinneet, niin kai nykyajan tohtorikin sen voisi oppia! 

Ensimmäiseksi valmistin kaikkein yksinkertaisinta oliiviöljysaippuaa eli epävirallisesti Marseille-saippuaa, koska sitä ei sillä nimellä saa muualla kutsua. Se syntyy varsin sisäsiisteistä ja vähistä ainesosista eli oliiviöljystä, vedestä ja lipeärakeista. Koska oliiviöljysaippua onnistui yli odotusten, aloin kokeilla erilaisia yhdistelmiä paitsi saippuoiden toimivuuden (puhdistavuus, vaahtoavuus, kosteuttavuus), myös värien ja tuoksujen kannalta. Taustalla oli pitkäaikainen kiinnostus yrttien käyttöön ja aiempi oma projekti keskiaikaisesta lääkinnästä. 

Minulle yksi tärkeimmistä tutkimusalueista on ollut Etelä-Ranska ja siellä puhuttu kieli, oksitaani. Rakastan laventelintuoksua, Provencen violetteja laventelipeltoja, kasvatan kasvia itsekin paremmalla ja huonommalla menestyksellä ja olen jo kauan tilannut luomulaatuista kuivattua laventelia, eteeristä öljyä ja kimppuja eräältä ranskalaiselta osuuskunnalta. Siksi ensimmäinen ”maustettu” saippuani oli laventelin eteerisestä öljystä tuoksunsa saava saippua, joka on eräänlainen saippuaklassikko. Oliivi- ja kookosöljypohjaisena laventelisaippuasta tuli puhtaan valkoista ja mietin, miten sen ulkonäköä voisi piristää ripauksella väriä. Suunnittelin pehmeän sinisävyistä tai violettia raitaa, mutta mistä väri? 

Helppo mica ei ole aina eettinen

Helpoin tapa on käyttää kosmetiikkaan tai saippuan värjäämiseen tarkoitettuja jauhemaisia mica-värejä. Niiden koostumuksesta tai alkuperästä tarjottiin kuitenkin niukasti tietoa ja nopeasti selvisikin, että niiden tuotantoon sisältyy usein eettisiä ongelmia, kuten laittomia kaivoksia ja lapsityövoiman käyttöä. Tätä kirjoittaessani tein uusia hakuja ja näyttäisi siltä, että ongelmista ollaan jo laajemmin tietoisia, mutta globaali valvonta ja standardit ovat edelleen puutteellisia. Yritysten markkinoinnissa kuvataan mica-värejä termeillä ”natural”, ”vegan”, ”cruelty-free”, mitkä eivät kerro niiden tuotanto-olosuhteista mitään. Jokainen voi miettiä, miten iskusanat ylipäätään liittyvät kaivoksista louhittuihin mineraaleihin. Louhinnan jälkeen muskoviittikiillehiutaleet päällystetään korkeassa lämpötilassa rautaoksidilla, ultramariinilla tai muilla väriaineilla, jotka voivat olla myös keinotekoisia. Joissakin micoissa yhdistyvät molemmat. Synteettinen mica on jo kehitelty, mutta se on toistaiseksi kallis vaihtoehto. 

No, jokainen, joka on joskus värikosmetiikkaa, jalometallikoruja tai akkuja käyttänyt, on ollut (tietämättään) tukemassa epäeettistä kaivostoimintaa, joten siinä mielessä voimme kaikki ripotella tuhkaa päällemme. Tietoa on kuitenkin yhä paremmin saatavilla ja sitä pitää kuluttajan osata vaatia. Aina voi tietenkin äänestää jaloillaan. Joka tapauksessa aloin miettiä, olisiko saippuan väriksi tarjolla jotakin kotoperäistä, ehkäpä jopa suomalaisesta luonnosta kerättävää väriainetta? 

Morsinko - sininen pelastaja

Tiesin, että tekstiilivärjärit käyttävät esimerkiksi lupiinia ja pihakäenkaalia. Lupiinia en kuitenkaan uskaltanut kokeilla sen myrkyllisyyden vuoksi, enkä tiennyt, mistä olisin löytänyt heti siihen hätään viehkon vaaleansinistä antavaa pihakäenkaalia. Vaikka olin ymmärtänyt, että mustikasta värjäytyy lähinnä sormet ja hampaat, laitoin silti paremman puutteessa öljyyn uuttumaan mustikkaa ja kuivattua variksenmarjaa. Jokainen vähänkin kokeneempi lankavärjäri arvaa, että lopputulos muistutti pikemminkin ruskeaa, mutta hoc probatum est (tämä on kokeiltu), kuten keskiaikaisten reseptien käsikirjoituksissa lukee. Omat morsinkoviljelmänikin olivat jääneet kovin kitukasvuisiksi, mutta muistin uutisen nivalalaisesta morsingonviljelijästä ja ilahduinkin löytäessäni kotimaista morsinkojauhetta verkkokaupasta. Tilaus vetämään ja kun paketti tuli, ripsautin morsinkojauhetta n. 1tl saippuamassaan ja jatkossa pieneen määrään saippuamassaa raidaksi. Annostuksesta riippuen väristä tuli vaaleamman lilaa tai tummanviolettia. Saippuassa morsingolla on selvästi taipumus muuttua purppurankarvaiseksi. Sehän ei laventelisaippuassa haitannut yhtään! Käytössä morsinkosaippua ei värjännyt käsiä ja värinkesto oli monia muita kasvivärejä parempi. 

Keltainen kuin talviaurinko...

Edellisenä kesänä olin saanut upeaa auringonkeltaista saippuaväriä valmiista porkkanamehusta, mutta nyt halusin keltaista saippuaa, jossa väriaine olisi paikallista ja itsekerättyä. Sävy olisi mieluusti sellainen, joka valaisisi aamulla koko kylpyhuoneen ja toisi hymyn herääjän kasvoille. Keräsin lähiluonnosta pietaryrttiä, kultapiiskua ja kamomillaa, joita on perinteisesti käytetty tekstiivärjäyksessä, kamomillaa myös ihonhoidossa. Koska olin kärsimätön, en malttanut edes kuivattaa niitä, vaan keitin välittömästi uutteeksi. Tein useita eriä hyväksi havaitulla oliiviöljy-kookosöljy -peruspohjalla, mutta kaikki jäivät väreiltään varsin haaleiksi. Yritin vielä vahvistaa kaikkein vaaleinta eli kamomillaa kehäkukkajauheella, mutta tulos oli jotakin beigen ja vaaleankeltaisen väliltä. Ripottelin pinnalle piristeeksi kuivattuja kehkäkukan terälehtiä ja nimesin saippuan ”Savon auringoksi”. (Nimessä on sanaleikki: ”savon” on ranskaksi saippua ja onhan se Savon aurinko varsinkin talvisin aika haalea).

Kehäkukan terälehdillä on muuten ihmeellinen ominaisuus: ne ovat kutakuinkin ainoita kasvinosia, jotka eivät pidemmän ajan kuluessa rusketu saippuan pinnalla. Esimerkiksi kuivatut laventelinkukat menettävät suhteellisen äkkiä värinsä, joten niitä ei kannata juurikaan tuhlata koristeiksi, ellei käytä saippuaa heti tai pidä ruskeasta. :)

Monia muitakin värejä on tullut kokeiltua, etenkin ruskeita (kahvinjämät, paikallinen terva), mustia (hiili), vihreitä (nokkonen, ranskalainen vihersavi, klorofylli), oransseja (tyrnijauhe, kurpitsa), punaisia (hibiskus, ruusu, punasavi) ja monivärisiä saippuoita, mutta ne olivat huomattavasti sinistä ja keltaista ennustettavempia. Juuri sinistä ja keltaista käsittelemme myös tulevassa kirjassamme moneltakin kantilta, joten pysy kuulolla…

Teksti ja kuvat Susanna Niiranen