Joulunpunaista vai sittenkin perinteisen harmaata?

Tähän aikaan vuodesta länsimaisessa markkinataloudessa elävän on hankala välttää törmäämistä valkopartaiseen hahmoon, joka on sonnustautunut punaiseen nuttuun. Hahmo seikkailee mainoskuvastossa milloin missäkin, hän saattaa matkata porojen vetämässä reessä tai kantaa pulleaa säkkiä – tosielämässä hänet voi paikantaa kauppakeskuksen joulukuusen vierestä tai joulumarkkinoilta pukeutuneena sävysävyyn rouvansa kanssa. Jouluista tunnelmaa levittävät ohessa punaisiin hiippalakkeihin sonnustautuneet tonttuhahmot.

Joulunpunaiset tontut

Joulupukkiin ja -tonttuihin luonteenomaisesti yhdistetty punainen väri on verrattain tuore ilmiö. Sen taustaa valottaa toimittaja Regina Raskin juttu Ylen uutissivuilla (Yle 10.12.2024). Rask kuvailee miten tonttukuvastoon vakiintui iloisen punainen väri, ns. joulunpunainen. Keskeinen henkilö tarinassa on ruotsalainen taiteilija Jenny Nyström (1854–1946), joka sai maahisen seikkailuista kertovan kirjan kuvitettavakseen 1870-luvulla. Taiteilijan käsittelyssä kansanperinteen maahinen sai punaisen sotisovan. Samantyylistä kuvallista ilmaisua jatkoi Suomessa tunnettu ja rakastettu kuvittaja-kuvataiteilija Martta Wendelin (1893-1986) (ks. kuva kortista vasemmalla, kuvalähde Postimuseo).

Martta Wendelin joulukortti

 

Tutut jouluiset hahmomme eivät siis aina ole olleet punanuttuisia tai -lakkisia. Vanhemman polven joulussa ja kansanperinteessä joulupukki on ollut verrattain kaukana nykypäivän Coca Cola -joulupukista – senkin taustalla on muuten amerikansuomalainen taiteilija Haddon Sundblom (1899-1976), joka loi pukin esikuvan vuonna 1931.

Perinteitä eri puolilta Eurooppaa

Suomalaisessa kansanperinteessä kekrin- ja joulunvietolla oli paljon yhteistä, kuten hyvin syöminen ja juominen, lattialle levitetyt oljet sekä ihmishahmoiset ”pukit”. Joulunajan päätti Nuutinpäivä, jolloin taloissa kierteli nuuttipukkeja. Nuuttipukit olivat pukeutuneet olkiin, turkiksiin, sarviin tai partoihin, kasvoilla oli naamari. He saattoivat käyttäytyä varsin riehakkaastikin. Paikoin tunnetaan pukkeja, jotka vaativat taloista viinaryyppyjä ja mellastivatkin, mikäli tarjoilu ei vastannut odotuksia. 

Vastaavanlaisia perinteitä tunnetaan eri puolilta Eurooppaa. Lapsen näkökulmasta nämä perinnepukit ja tai muut hahmot ovat varmasti nykypukkia pelottavampia ilmestyksiä. Eri maiden perinteitä esitellään esimerkiksi Helsingin Sanomien tuoreesta jutussa (HS 16.12.2024). Pakanalliset ja esihistorialliset juuret omaavia juhlia vietetään muun muassa Alppien alueella, Italiassa, Romaniassa ja Walesissa, joten kyseessä on varsin yleiseurooppalainen ilmiö.

Perinnettä ja nykypäivää

Eri vuosikymmenillä lapsuuttaan viettäneiden näkemykset joulupukin habituksesta voivat poiketa kovastikin. 2020-luvulla lapsuuttaan elävä ei tunne muuta kuin hieman vatsakkaan punanuttuisen ja valkopartaisen joulupukin, kun taas joitakin vuosikymmeniä aiemmin lapsuuttaan viettäneestä tällainen hahmo voi tuntia siloitellulta ja markkinavoimien muokkaamalta. Muistot joulupukista voivat vaihdella mukavasta pelottavaan – ja lopulta helpotuksen tunteeseen, kun joulupukki olikin vain turkkia väärin päin päällään pitävä naapurin mies tai kummisetä, jonka tunnisti äänestä.

Erään meistä lapsuusmuistoihin 1970-luvulta kuuluu sukulaismies, joka halusi elvyttää kotoperäistä pukkiperinnettä. Niinpä kotona ja serkkulassa ei aina aattona vieraillutkaan myhäilevä valkoparta iloisessa punanutussa, vaan äreältä vaikuttava perinnepukki, joka oli pukeutunut (lapsista ankean) harmaaseen kelsiturkkiin ja pellavapartaan. Sanojaan pukki painotti ryhmyisen sauvan iskuilla lattiaan tivatessaan, olivatko lapset olleet kilttejä. Lasten helpotukseksi lahjat kuitenkin jaettiin, eikä läsnäolleella  ole muistikuvia, vaatiko pukki perinteen nimissä viinaryyppyä.

Koska joulusta on muodostunut paljolti perheiden ja lasten juhla ei voine pitää ihmeenä, että punaisiin pukeutunut ystävällinen ja helposti lähestyttävä hahmo on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessakin joulunvietossa. Harmaa, luonnonmateriaaleihin pukeutunut – ehkä läsnäolijoita kevyesti vuodenriennosta ”roastaava” – perinnepukki sen sijaan ansaitsisi jonkinlaisen jalostamisen ja uuden tulemisen aikuisten parissa.

Perinteinen joulupukki kestittävänä siirtomaatavaraliikkeessä vuonna 1943. Valokuvaaja: Aarne Pietinen Oy. Helsingin kaupungin museo (Finna.fi).

 

Tämän postauksen myötä Säädellyt sävyt-tutkijaprojektimme jäsenet toivottavat rauhaisaa joulua! 

Palaamme blogin ääreen jälleen ensi vuoden alussa.

 

Luettavaa aiheesta mm.

Helsingin Sanomat, 6.12.2024 Neljä pakanallista joulu­perinnettä, jotka elävät yhä Euroopassa

Yle 10.12.2024, Luulitko, että punatakkinen pukki on amerikkalainen? Oikeasti sillä on juuret Suomessa ja Ruotsissa 

BBC 6.12.2024, Four of Europe's most fascinating pre-Christian winter festivals

Nuuttipukeista Elävä perintö, Nuuttipukit

 

Maksumuurin takana:

Karjalainen, Tuula: Wendelin, Martta. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 16.12.2024). Artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-000503

 

Teksti: Maare Paloheimo & Susanna Niiranen