Inventaarion valossa: tekstiilituotanto Ruotsin 1620-luvun pakkotyö- ja ojennuslaitoksessa

Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija FM Susan Kiiski-Seiskari vierailee blogissamme kirjoittaen tekstiilituotannosta 1620-luvun ruotsalaisessa pakkotyö- ja ojennuslaitoksessa. Hänen tekeillä oleva väitöskirjansa käsittelee virkamiesverkostoja ja vaikutteita Ruotsin ensimmäisen pakkotyö- ja ojennuslaitoksen perustamisessa.

Naisia 1600-luvun alun kehruuhuoneessa Amsterdamissa. Kuva: Spinhuis te Amsterdam 1638. Tekijä: Francoys Dancx (mogelijk). Wikimedia Commons. Public Domain.

    

1500–1600-lukujen taitteessa Pohjois-Euroopassa hyödynnettiin tekstiilimanufaktuuritoimintaa pakkotyölaitoksissa. Kun asenteet koventuivat köyhyyttä kohtaan, myös Ruotsissa nähtiin tarve pakkotyölaitokselle. Sen tarkoituksena oli kasvattaa, ojentaa ja rankaista köyhää ja vailla työtä olevaa irtolaisryhmää, joka olemassaolollaan uhkasi yhteiskuntajärjestystä. Tärkeää oli lunastaa paikkansa hierarkiassa, sillä alamaisten tuli tehdä oma osuutensa ” yhteisen hyvän eteen”.

Pakkotyölaitoksella oli toinenkin tehtävä – tuottaa kruunulle, sen armeijalle ja laivastolle hyödyllisiä tekstiilejä, sekä lisävaroja kassakriisistä kärsivälle ja sotaa käyvälle Ruotsin valtakunnalle. (Spierenburg 2007; Alaja 2013; Karonen 2020).

Kuvassa raspataan puuta (esim. bresiljapuu eli Caesalpinia echinata) väriaineen tuottamiseksi. Vain miespuoliset vangit työskentelivät Amsterdamin raspihuoneella. Kuva: Rasphuis in 1662 (Amsterdam). Tekijä: Melchior Fokkens. Public Domain. 

Eurooppalaisten esimerkkien innostamana Ruotsi perusti ensimmäisen yhdistetyn kuritushuoneen (ruots. tukthus) ja lastenkodin (ruots. barnshus) Tukholmaan 1620-luvulla. Aikuisista ja lapsista koostuva pakkotyö- ja ojennuslaitos kytkettiin osaksi manufaktuuri- ja käsityöteollisuutta, jossa tuotettiin erityisesti tekstiili – ja nahkatuotteita sekä lankoja.

Koska pakkotyö- ja ojennuslaitoksen tarkoituksena oli toimia vaatteiden tuotantolaitoksena, tuli siellä myös osata tekstiilijalosteiden värjäys ja siksi pakkotyölaitokseen tarvittiinkin oma erityinen värjäämönsä. Toiminnan aloittamiseksi tietotaito haettiin Saksasta, josta värvättiin kurimestari ja taitavia käsityöläismestareita. Mukana oli joukko ammatinharjoittajia, kuten kutojia, värjäreitä, villankäsittelijöitä ja kehrääjiä, jotka opettivat köyhiä lapsia ja kuritushuonevankeja valmistamaan erityisesti lankaa ja erilaisia tekstiilejä.

Vuosien 1625–1631 tilinpäätöksestä selviää, kuinka monipuolisia tuotteita laitoksessa valmistettiin. Tekstiileille ja vaatejalosteille oli määritelty hinta, mikä kertoo myös vaatekappaleiden taloudellisesta arvosta:

21 kappaletta hieman karkeampaa kangasta, hyvälaatuista ja siniseksi värjättyä. yht. 3780 kuparitaaleria

9 tusinaa harmaita hattuja yht. 324 kuparitaaleria

30 kyynärää kuvioitua silkkimäistä kangasta (ruots. Blomeret armesin*) yht. 105 kuparitaaleria

55 kyynärää tavallista mustaa juoksevaa kangasta (ruots. Swarte gemene Löpers) yht. 41 kuparitaaleria ja kahdeksan äyriä

12 paria mustia sukkanauhoja yht. 60 kuparitaaleria

7 paria hopeavärjättyjä sukkanauhoja (ruots. sölfwerfärghede strompeband) yht. 28 kuparitaaleria

8 paria ”araien”-värjättyjä sukkanauhoja (ruots. araienfärghede strompeband) yht. 40 kuparitaaleria

300 kyynärää sinistä ja keltaista silkkiä ja villapossementtia (ruots. yllen Possementen) kolmessa nipussa Hänen Majesteettinsa Kuningattaren tarpeisiin (ruots. uthi Silkie och Trå).

yht. 1279 kuparitaaleria

(Lähde: Riksarkivet, Kammarkollegiet, Fångvård) 

Silkkikauppiaat myivät ja toimittivat arvokkaan raakasilkin pakkotyö- ja ojennuslaitokselle jatkojalostettavaksi. Monipuolinen tekstiilituotanto kytki Ruotsin osaksi maailmanmarkkinoita. Aikakauden talousajattelu perustui kaupallisen kapitalismin periaatteisiin, joita ohjasi merkantilismin sääntelyjärjestelmä.

Saksalaisen kurimestarin jättäessä työnsä kuritushuoneella ja lastenkodilla laadittiin inventaario. Siitä selviää, että laitoksessa oli suuret värjäyskattilat lankojen värjäämiseen. Lisäksi mainitaan ”instrumentit”, sekä suuri keittopata ja kolme muuta keittokattilaa, joiden tarkoitus jää laskelmissa epäselväksi. Vähäisetkin lähteet antavat silti arvokasta lisätietoa laitoksen toiminnasta, kuten kyvystä valmistaa laadukkaita tekstiilivalmisteita, ja kuinka tärkeää oli pysyä mukana sekä maailmanmarkkinoiden että talouskehityksen pyörteissä. (Riksarkivet: Kammarkollegiet, Fångvård; Karonen 2020) 

Teksti: Susan Kiiski-Seiskari, Tampereen yliopisto

Arkistolähteet:

Riksarkivet: Kammarkollegiet, Fångvård 

Kirjallisuus: 

Alaja, Paavo (2013): Suomen maalaisseurakuntien köyhäinhoito luterilaisen ortodoksian aikana 1571–1686). Helsingin yliopisto. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia.

Karonen, Petri (2020): Pohjoinen suurvalta. Ruotsi ja Suomi 1521–1809. WS Bookwell OY.

Spierenburg, Pieter (2007): The Prison Experience. Disciplinary Institutions and Their Inmates Early Modern Europe. Amsterdam University Press – Amsterdam Academic Archive.  

*) ruotsinkieliset nimitykset on jätetty niiden tekstiililaatujen kohdalla, joiden suomennoksissa saattaa olla tulkinnanvaraisuutta