Vuoden 2025 värjäripäivillä Korpilahdella

Värjäripäivien satoa narulla kuivumassa.

Värjärikillan järjestämät vuosittaiset värjäripäivät siirtyivät tänä vuonna Jyväskylän Korpilahdelle Alkio-opiston tiloihin. Sinne ei ole kovin kummoinen matka huristella omalla autolla Jyväskylästä, joten Säädellyillä sävyillä oli tälläkin kertaa päivillä oma edustus.

Päivät, jotka pidettiin 17.-20.7.2025, alkoivat perinteiseen tapaan luennoilla. Aluksi Colour4Crafts -tutkimushankkeen edustajat kertoivat artesaanivärjäreistä ja väritulevaisuuksien alkemiasta. Hanke on osa EU-Horizon ohjelmaa ja keskittyy tutkimaan värjäämisen kulttuuriperintöä ja tulevaisuuden värjäysteknologioita. Hankkeen johtaja Riikka Räisänen (Helsingin yliopisto, HY) kertoi aluksi väreihin liittyvistä suomalaisista tutkimusprojekteista. Myös meidän värjäyksen historiaan keskittyvä Säädellyt sävyt -tutkimushanke huomioitiin. Lopuksi Riikka esitteli uutta BioColour Librarya (https://biocolour.fi/the-biocolour-library-2/ ). Tämän jälkeen projektin muut jäsenet pääsivät ääneen. Päivi Fernström (HY) puhui tekemistään haastatteluista, jotka koskivat bio- ja luonnonväriaineiden käyttöä. Laura Seppälän (Lapin yliopisto) tutkimusaihe liittyy luonnonväriaineiden tulevaisuuteen. Lopuksi Ana Nuutinen (Lapin yliopisto) yhdisti puheessaan menneisyyden alkemian ja tulevaisuuden värjäysteknologian. Näiden aiheiden käsittelyä jatkettiin perjantaina hankkeen alkemiatyöpajassa.

Lounaan jälkeen Leena Hammer esitteli vuoden 2025 värisientä, samettijalkaa. Siitä saa keittolämpötiloja säätämällä useita eri värejä. Ihmetelessämme tätä, Riikka Räisänen (väitellyt sieniväreistä) selitti kemiallisten kaavojen avulla, miksi tämä on mahdollista. Seuraavaksi vuoron saivat taiteilijat. Päivi Hintsanen esitelmöi vanhimmasta suomenkielisestä värjäysoppaasta Yxi Selkiä ja päälle luotettawa Paino-Kirja (vuodelta 1769), josta hän on kirjoittamassa artikkelia. On aina mukana kuunnella Päivin innostunutta, rönsyilevää ja aina niin tietorikasta puhetta. Tämän jälkeen Ulla lapiolahti esitteli ekoprintin ihanaa maailmaa. Siinä kankaita kuvioidaan kasvien omia väriaineitä käyttäen. Pääsimme myös ihastelemaan Ullan omia tuotoksia.

Värjäripäivillä ei puhuta pelkästään väreistä, myös värjäykseen kelpaava materiaali kiinnosti luentopäivän kuulijoita. Niinpä Hannele Torniaisen esitelmä ja pohdinta nokkosen käytöstä kuituna sopi yleisölle hyvin. Viimeisenä arkeologi, vanhojen värjäysreseptien kokeilija Krista Wright kertoi kokemuksistaan lepän kuorella värjäämisestä ja auringon roolista värjäysprosessissa.

Värjäyskursseista 

Helteinen heinäkuu synnytti järjestäjien harmiksi viime hetkellä metsäpalovaroituksen, joten perinteiset värjäyspadot eivät saaneet lupaa porista Päijänteen rannalla. Sen sijaan värjäyspisteet oli järjestetty opiston parkkipaikalle tuomalle sinne sähkökäyttöisiä keittolevyjä, isoja kattiloita ja vesisaaveja. Sähköä levyt saivat lämmitystolpista, mutta piti olla tarkkana, että virta pysyi päällä.

Ensimmäistä kertaa metsäpalovaroitus esti värjäripäivillä tulen teon, joten nämä todella kauniille paikalle pystytetyt värjäyspadat jäivät tyhjän panteiksi.

Varsinaisia kursseja järjestettiin kolmen päivän aikana. Osallistuin ensin Sienet ja käävät väriaineina -kurssille. Olin saanut etukäteen ohjeita mukaan otettavista tarvikkeista sekä värjättävän villalangan vyyhdittämisestä. Omiakin sieniä olisi saanut tuoda. Olin ikävä kyllä ehtinyt käyttää viime syksynä keräämäni veriseitikit ja verihelttaseitikit jo omiin väriliemiini. Opettajamme Pirjo Lackberg oli kuitenkin varautunut tuomalla tarvittavat raaka-aineet, joista suoritimme pienen materiaalimaksun. Okrakääpä oli jopa omakasvatettua. Pirjon sieni-innostus on kestänyt jo vuosikymmeniä ja häneltä oli helppo kysyä tarkentavia tietoja.

Värin lähteitä oli monia: orakkaita, okra- ja karhunkääpää, vuoden värisientä samettijalkaa, herkkutattien pillistöä sekä verihelttaseitikkejä. Näistä vain verihelttaseitikistä oli jotain omakohtaista kokemusta, kääpätietous ihan olematonta. Materiaaleista saimme eri lämpötiloilla ja apuaineilla montaa eri väriä, aina sinertävän vihreästä lilaan ja keltaiseen sekä punaisen ja ruskean sävyjä.

 

Kurssilaisia ihmettelemässä okrakääpäliemen värisävyä. Värjäyspisteet oli järjestetty parkkipaikalle sähkölevyjen varaan. Hatut ja aurinkorasva olivat tarpeen, sillä päivä oli todella helteinen kuumien patojen ääressä.

Okrakääpäliemen punertavaa sävyä ja opettajamme Pirjo nostamassa liemestä näitä väriä saaneita lankavyyhtejä.

Jokaiselle kurssilaiselle annettiin oma väripata vahdittavaksi, vaikka toki jokaisessa (kuudessa) padassa oli kaikilta oma vyyhti värjäytymässä. Omalle kohdalleni tuli orakkaiden keitto. Tämän väripadan vaikeusastetta lisäsi se, että tarkoitus oli käyttää kaksoisvärjäystekniikkaa, josta olin juuri ja juuri joskus kuullut. Opettajan ohjeilla siitäkin selvittiin, vaikka ammoniakin lisäys vähän myöhästyikin. Ja lankavyyhdit saivat tavoiteltua vihertävää värisävyä. Päivä oli täynnä käytännön toimintaa, hyviä värjäysvinkkejä sekä sieni- ja kääpätietoutta, mutta muistiinpanoja en juuri ehtinyt kaiken touhun keskellä tehdä. Onneksi Pirjo oli tehnyt meille ohjemonisteet. Ja kotiin sai viedä monta värikästä lankavyyhtiä. Enpä malta odottaa, että pääsen taas syksyllä sienimetsään. Josko ottaisi haltuun jonkun uuden värjäyssienen.

Värjäyspäivän sato langalla kuivumassa. Vasemmalta oikealle herkkutatti, orakkaat, okrakääpä, samettijalka, karhunkääpä ja verihelttaseitikki, muistaakseni. Sienet ja käävät antavat paljon väriä ja ehdimme tehdä päivän aikana monta kastoa, joten värjättyjen vyyhtien määrä oli runsas.

 

Lauantaina oli vuorossa sininen pata-kurssi. Olin osallistunut samalla kurssilla jo viime vuonna Lammin värjäripäivillä, joten tiesin alkeet, mutta vielä oli paljon opittavaa. Ikävä kyllä alkuperäinen ohjaajamme, Tuovi Aalto ei päässytkään paikalle, mutta hän oli antanut tuuraajalleen Tiina Roukalalle yksityiskohtaiset ohjeet. Lisäksi Tuovi oli lähettänyt meille kasvattamansa morsingon, vaikka kylmä ja sateinen alkukesä ei ollut kovin suotuisa kasville. Omakin morsinkopenkki oli heinäkuussa aika kitukasvuinen, joten oli kiva tietää, ettei se johtunutkaan viljelijän kokemattomuudesta.

Toinen kasvi, jolla pääsimme kokeilemaan värjäystä, oli liuskaläätä. Odotinkin innolla tämän kasvin tapaamista, sillä se oli ennen värjäreiden suosima keltaisen värin lähde, jota tuotiin Suomeen Ruotsista. Kasvia ei siis kasva Suomen luonnossa, mutta onneksi sitä saatiin Tuovin omasta puutarhasta. Tosin lopputulos oli hienoinen pettymys, tai ainakaan en ollut kovin ihastunut siitä saatavaan vihertävän keltaiseen sävyyn. Ehkä meillä oli liian kuuma keitos.

 

Liuskaläätettä silputtuna valmiina väripataan laitettavaksi.

Päivä alkoi perusteiden opiskelulla sekä tuoreiden kasvien pesulla ja silpomisella. Sinisen kyypin teko eroaa tavallisesta keittovärjäyksestä, joten tarkat ohjeet ovatkin tarpeen, varsinkin jos tavoitteenani on oppia tekemään tätä myös yksin. Mökillä kun odottaa oma morsinkopenkki. Kyypin pelkistäminen leukoväriksi natriumditioniitilla vähän jännitti, mutta hyvin taidettiin siitäkin selvitä. Teimme toki myös värjäysliemen indigojauheesta. Kieltämättä morsinkokyypin tulos oli hailakan sininen, mutta tästä voidaan syyttää alkukesän epäsuotuisaa säätä. Morsinko tarvitsee aurinkoa, jotta kasviin kehittyy tarpeeksi pigmenttiä. Indigojauheesta tehty liemi antoi syvemmän sinisen. Olin ottanut mukaani myös muutaman keltaisen vyyhdin (lepänkävyllä ja koiranputkella värjättyä), jotka kastoin morsinkokyypissä. Näistä vyyhdeistä tulikin oikein kivan vihreitä.

 

Morsinkoliemessä kastettuja lankavyyhtejä hapettumassa eli sinistymässä.

Värjäripäivät jatkuivat vielä sunnuntaina, mutta kolme kuumaa päivää Korpilahdella riittivät minulle. Tuomisina oli paljon tietoa, jota soveltaa omissa keitoksissa, mutta myös tutkiessani entisaikain värjäreiden toimintaa. Ja pussillinen värikkäitä lankavyyhtejä.

 

Teksti ja kuvat Merja Uotila