Sinisen kullan mailla II – morsinkomuseo

Maailmassa ei liene monta värimorsingolle omistettua museota, mutta Toulousesta tällainen löytyy. Paikka ei ole sattumaa, sillä Toulouse sijaitsee Etelä-Ranskan alueella, jota edelleen nimitetään ”sinisen kullan maaksi”. Sininen kulta on tietenkin morsingosta saatava väriaine, joka keskiajalta uuden ajan alkuun toi seudulle ennennäkemättömän vaurauden. Aiempi postaus aiheesta löytyy täältä.

Morsinko on paikallisella kielellä eli oksitaaniksi pastel, joka on liukunut käyttöön valtakieli ranskaankin. Muséum du Pastel onkin yhtä lailla tarina morsingosta kuin seudun kulttuurista, josta täkäläiset ovat valtavan ylpeitä ja johon kuuluvat niin papupata cassoulet, keskiajalla kerettiläisinä pidetyt kataarit kuin laventeli ja morsinkokin. Tieteellinen museo se ei ole ja paljolti yhden henkilön eli Sandrine Banessyn luomus. Banessy on kirjoittanut useita Toulouseen ja sen historiaan liittyviä populaareja teoksia. Hän luotsaa morsinkotietoon ja -taitoon keskittyvää järjestöä Académie des Arts et des Sciences du Pastel. Museo toimii yksityisellä rahoituksella.

Muséum du Pastel ei sijaitse Toulousen keskustassa, vaan sen ulkopuolella Labègessä. Julkisilla matkaan meni tunteroinen ensin B-metrolla ja sitten Rangueilstä bussilla numero 80, joka vie aivan museon viereen. Tulipahan samalla koettua automaattiohjattu metro ja nähtyä Toulousen kuulu avaruustutkimuskeskus, jonka läpi bussi körötteli! Museon kanssa samassa rakennuksessa toimii kylpylä, jossa voi nauttia hoidoista vaikkapa uusilla morsinkopohjaisilla tuotteilla. Sinne en valitettavasti tällä kertaa ehtinyt.

Museon yhteydessä toimii myös 
kylpylä-kauneushoitola.

Museonhoitaja oli avulias ja ystävällinen, ja hän antoikin minulle runsaasti aikaansa, koska olin ainoa kävijä. Hän kertoi, että museo keskittyy nimenomaan morsinkoon kasvina, eikä niinkään historiaan tai värjäysohjeisiin. Toki näistäkin tarjottiin hyvät perustiedot. Minulle painotettiin, että museo ei kerro koko Oksitaniasta tai edes Languedocista, vaan kolmiosta välillä Toulouse-Albi-Carcassonne. Selväksi tuli, että juuri täältä löytyy todellinen sinisen kullan maa!

Useat seinälle heijastettavat videot havainnollistivat morsingon viljelyä, käsittelyä ja värjäystä. Esillepano oli hieman vaihteleva tyylikkäistä valokuvavedoksista ja visuaalisista asetelmista ryppyisiin monistelappuihin. Tutkijana odotin enemmän tutkimustietoa, mutta nopeasti kävi selväksi (ja tätä myös minulle henkilökohtaisesti painotettiin), että museon tavoite on perustiedon tarjoaminen havainnollisesti ja elämyksellisesti. Sekin on hyvä lähtökohta. Museologeilla on asiasta varmasti näkemyksiä! Pari pientä virhettä huomasin (esimerkiksi italiaksi morsinko on guado, eikä gualdo, mistä huomautinkin), mutta en mennyt tietenkään etsimään erheitä, joita voi lipsahtaa suuremmillakin resursseilla pidettyihin näyttelyihin.
Valitettavasti kuvia ei museosta saanut ottaa.

Toulousen morsinkomuseo järjestää suosittuja värjäyspajoja myös koululaisille, mikä kuulosti kasvatuksellisesti tärkeältä ja hauskalta. Olen projektin aikana perehtynyt sen verran morsinkovärjäykseen, että tiedän sen fermentoimis- ja hapetusprosesseineen vaativan vaivaa ja asiantuntemusta. Olimme molemmat samaa mieltä, että perinteen katoaminen (joka oli jo lähellä) olisi valtava menetys ja että uusien menetelmien kehittely sisältää merkittävää potentiaalia (kestävälle) tekstiilituotannolle. Harva esimerkiksi tietää, että morsinkokasvi tarvitsee hyvin vähän vettä kasvaakseen. Se sietää myös kylmää, joten sitä viljellään jopa Suomessa, tosin vähäisessä määrin.

Kirjoittaja kuvattiin morsingolla värjätyssä 
"veljeskunnalle" luodussa asussa.

Kiinnostava oli museonhoitajan suorasanainen kertoma, että käsityöharrastajat ovat yleensä museoon pettyneitä, koska odottavat enemmän värjäysohjeita ja -vinkkejä. Näyttelyn jälkeen vietin vielä pitkän tovin myymälässä, jossa oli kirjoja, todella kauniita morsinkovärjättyjä käsitöitä, morsinkopohjaista kosmetiikkaa ja muuta asiaankuuluvaa. Sain kuulla jokaisen tuotteen tarinan erikseen ja läksinkin reppu täynnä ihania tuliaisia. Koska kahvilaa ei ollut, rouva olisi keittänyt minulle kahvitkin. Tällaista palvelua en ole saanut koskaan missään, joten pienillä yksityisillä museoilla on puolensa! Suosittelen ehdottomasti paitsi morsingosta, myös eteläranskalaisesta kulttuurista laajemmin kiinnostuneille.

Teksti ja kaksi jälkimmäistä kuvaa: Susanna Niiranen