Värejä ja värjäreitä Historiantutkimuksen päivillä Jyväskylässä
Historiantutkimuksen päivien pääpaikkana toimi yliopiston päärakennus. Seitsemänsiä valtakunnallisia Historiantutkimuksen päiviä vietettiin kuluneella viikolla, 16–18.10.2025, syksyisessä Jyväskylässä. Historian ja etnologian laitoksen sekä Suomen Historiallisen Seuran järjestämä konferenssi kokosi yhteen noin 350 historiantutkijaa ja piti sisällään monenlaisia mielenkiintoisia kohtaamisia, keskusteluja ja esityksiä. Säädellyt sävyt-projektillamme oli konferenssissa kaksi sessiota, jotka pidettiin peräkkäin viimeisenä konferenssipäivänä eli lauantaina. Varhaisesta aloitusajasta huolimatta paikalla oli varsin mukavasti väreistä, värjäreistä ja väriainetuonnista kiinnostunutta yleisöä. Sessioissa pidetyt puheenvuorot pohjautuivat tekeillä olevan kokoomateoksemme lukuihin. Puheenjohtajan pestiä hoiti Kustaa H. J. Vilkuna (JY), joka on myös syvällisesti perehtynyt värjäreiden ja värjäyksen historiaan. Aamun avasivat Susanna Niiranen (TAU) ja Riikka Räisänen (HY) esityksillään keltaisesta v...