Keisarinvihreää ja lontoonpurppuraa – 1800-luvun vaaralliset värituotteet

Päädyin kesän aikana tutkimaan 1800-luvun ja 1900-luvun alun ruokareseptikirjoja. Pari päivää sitten sain käsiini Urajärven kartanon reseptikirja. Lily von Heidemanin reseptejä 1905-1910 -nimisen teoksen, jonka on kirjoittanut Jouni Kuurne (julkaistu 2014). Kirja sisälsi vanhojen ruokareseptien ohella muutamia taloudenhoitoon liittyviä ohjeita. Eräässä ohjeessa huomioni kiinnitti itselleni uusi väriaine, keisarinvihreä. Se mainittiin yhtenä ainesosana veteen sekoitettavassa liemessä, jota voitiin käyttää sumutteena omenapuun matojen torjumiseen (s. 99). Nykynäkökulmasta katsottuna liemi oli toukkien ja matojen ohella haitallista myös käyttäjänsä terveydelle: ohjeen yhteydessä teoksen kirjoittajakin huomauttaa, että kyseessä on myrkyllinen yhdiste, jota on käytetty niin väriaineissa kuin hyönteismyrkyissä.

Keisarinvihreä johdatti minut taas eräällä akateemiselle sivupolulle, nimittäin epäterveellisten ja epäekologisten värituotteiden pariin, ensinäkemältä itselleni melkolailla reduntantin tiedon äärelle. Jotta tästä "viikonloppuharrastuksestani" olisi hyötyä, ripottelen keräämäni tiedonmuruset tähän tekstiin muidenkin värien äärellä viihtyvien ulottuville. Kirjaimellisistikin "myrkynvihreä" sai entistä syvemmän merkityksen tutkiessani keisarinvihreän taustoja.

Keisarinvihreästä lontoonpurppuraan 

Tuttuun tapaan aloitin akateemisen sivupolkuni vierailemalla Päivi Hintsasen Coloriasto- ja Coloria.net -verkkosivustoilla, jotka tarjoavat tujakan tietopaketin väreistä ja niiden käytöstä. Keisarinvihreä tunnetaan myös useilla muillakin nimillä kuten Schweinfurtin vihreä tai pariisivihreä (ks. keisarinvihreä, yleisesti arsenikkiväreistä, viitattu 2.8.2025). Coloria.netissä väristä todetaan muun muassa seuraavasti: ”Myrkyllinen kupariasetoarsenaatti, kupariarseniitin ja kupariasetaatin sekoitus, kuparin ja arsenikin kristallinen suola. Myrkyllisin kaikista väreistä. Hyvin kirkas vihreä, jolle on vaikea löytää vastinetta.” Väriainetta käytettiin muun muassa kirjojen kuvituksessa, paperitapettien valmistuksessa, makeisten värjäyksessä kuin tekstiilivärinäkin – ikävin seurauksin. Keisarinvihreä oli erityisen suosittu vaateväri viktoriaanisen ajan Englannissa. Väristä käytetään englanniksi Emerald green-nimeä.

 

Erittäin myrkyllistä keisarin- eli pariisinvihreää. Kuvalähde Wikimedia Commons.

Etsiessäni tietoja keisarinvihreästä löysin toisenkin itselleni tuntemattoman ja väriaineelta kuulostavan aineen. London purple -nimellä tunnettu aine esiintyi usein samoissa yhteyksissä keisarinvihreän kanssa: senkään käyttötarkoitus ei ollut värjäys vaan tuhohyönteisten torjunta. Nettiselailuni aiheesta tuottivat tuloksia vain englanninkielisellä nimellä ja jouduin kääntymään tässäkin asiassa edellä mainitun Päivin puoleen. Päivi, jonka väritietämyksen puoleen olen ennenkin kääntynyt tavatessani lähdeaineistoissani ”mysteerivärejä” (ks. "Muumivärin" mysteeri -blogiteksti), vastasi saman tien sähköpostikyselyyni Jyväskylän työhuoneeltaan ja kertoi kyseessä olevasta lontoonpurppurasta taustatietoja ja myös etsi vielä lisätietoja aineen kemiallisesta koostumuksesta – iso kiitos avusta! Lontoonpurppura oli väriaineteollisuuden letaali sivutuote: sitä saatiin aniliinivärien valmistusprosessin sivuvirtana ja sen koostumus saattoi vaihdella.

Keisarinvihreä ja Lontoon purppura 1800-1900-luvun vaihteessa

Väriaineita koskevassa tutkimuksessa itseäni on kiinnostanut etenkin niiden kauppa ja väriaineita koskevan tiedon leviäminen maanosasta tai maasta toiseen. Keisarinvihreän ja lontoonpurppuran kohdalla 1800-luvun ja 1900-luvun alun pienpainatteet ja sanomalehdet (ks. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot) auttavat hahmottamaan juuri näitä seikkoja. Kovin syvällistä analyysiä niiden perusteella ei toki voi tehdä eikä se tässä blogitekstissä olekaan tarkoitus, mutta pienen pintaraapaisun aiheeseen saa niidenkin avulla.

Koska keisarinvihreästä käytettiin lukuisia eri kauppanimiä, on vaikea jäljittää milloin sitä ryhdyttiin laajemmin mainostamaan suomalaislehdissä. Tätä tekstiä varten etsin sanomalehti- ja muita artikkeleita vain keisarinvihreä- ja London purple -nimillä. Hakutulosten perusteella eräs turkulaiskauppias mainosti keisarinvihreää aktiivisesti ainakin 1860-luvun alussa useampana vuonna, toki muiden väriaineiden ohella (esim. Sanomia Turusta, 1.11.1861). Aineen myrkyllisyydestä kirjoitettiin enenevästi vuosisadan loppua kohden. "Keisarinwiheriää" oli kuitenkin ilmeisen helppoa hankkia kotitarpeiksikin ”rohdoskauppialta ja wärjäreiltä”, sillä lehtitietojen mukaan sillä myrkytettiin russakoita asumuksista. Joskus myrkkyä sisältäneet pussit päätyivät kotioloissa lasten käsiin ja uutiset tällaisista onnettomista tapahtumista kiersivät kopioina lehdestä toiseen. Näin kävi esimerkiksi kesällä 1897.

1800-luvun lopun suomalaislehdissä keisarinvihreä ja London purple saivat laajempaa mainetta tuhohyönteisten torjunnassa. London purplea ei käännetä aikalaislähteissä vaan siitä käytetään toistuvasti englanninkielistä termiä, joten siihen liittyviä kirjoituksia on helppo löytää 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun sanomalehdistä sekä pienpainatteista . 

Myös amerikkalaisjulkaisuista löytyy runsaasti tietoja London purplesta ja sen käytöstä: se on ollut 1900-luvun alkupuolelle asti yleinen torjunta-aine, jota käytettiin niin perunan tuholaisten torjuntaan (mm. Coloradon kuoriainen) kuin omenoiden tuholaisten torjuntaan. Amerikassa markkinoilla olleiden London purple-nimellä kulkeneiden tuotteiden kemiallisesta koostumuksesta kirjoitettiin etenkin maatalouteen kytköksissä olleissa julkaisuissa jo 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Analyysien perusteella tuotteissa oli noin kolmasosa väriainettakin, mutta aineen letaalit ominaisuudet ja edullisuus tekivät siitä tuholaistorjunnan hittiaineen. Julkaisuissa raportoitiin lontoonpurppuran kärventäneen tuholaisten ohella myös kasvien lehdet, joten tuotteen käyttö näyttää olleen maataloustuottajien kannalta jopa hieman lyhytnäköistä.

Keisarinvihreän ja lontoonpurppuran maine näyttää kantautuneen varsin nopeasti valtameren yli pohjolaan. Suomalaisissa lehtijutuissa keisarinvihreän mainittiin olleen käytössä niin Amerikassa, Englannissa ja jopa Norjassa ja Australiassa. Tosin vaikuttaisi siltä, että lehtiuutisoinnin takana oli myös tietoista pyrkimystä saada torjunta-aineet laajempaan käyttöön. Sanomalehdissä kiersi 1800-luvun viimeisinä vuosina liki identtinen artikkeli tuholaistorjunta-aineiden hyödyistä ja käyttötavoista. Artikkeli tai "uutinen" muuttui vain hieman muutaman vuoden sisällä. Vaikka ajankohdan sanomalehdissä olikin tapana sumeilematta kopioida ja jakaa toistensa tuottamaa materiaalia, näyttää keisarinvihreään ja lontoonpurppuraan liittyvän kirjoittelun takana olleen tietoista pyrkimystä asian esille tuomiseksi - ja todennäköisesti myynnin ja käytön edistämiseksi. Tietysti aineille oli myös tarvetta: hyötykasvien sadot saattoivat kutistua hyvinkin pieniksi tuhohyönteisten iskiessä joukkovoimalla niiden kimppuun.

Sanomalehdissä ja opaskirjasissa tarjottiin ohjeita myös myrkkysuihkeiden tekoon ja käyttöön. Pienestä määrästä keisarinvihreää saatiin jopa 400-500 litraa myrkkylientä, joten kyseessä oli kustannustehokas tuholaistorjunnan tapa. Nykypäivän skeptikko epäröisi vahvasti ennen kuin haukkaisi myrkkykäsiteltyä omenaa, mutta uutisointi vakuutti keisarinvihreästä seuraavaa: ”Sade ja tuuli poistawat pian ne aiwan wähäiset murto-osat myrkkyä, joka ensin niihin tarttuu”. Sanomalehtiopastuksen mukaan myrkkycocktail suihkutettiin omenoihin heti kukinnan jälkeen ja uudestaan parin viikon päästä. Samanlaisia ohjeita annettiin myös Amerikassa.

Amerikkalainen opas omenanviljelijöille vuodelta 1898 suositti mm. lontoonpurppuran käyttöä. Kuvakaappaus: Kongressin kirjaston (The Library of Congress) digitoimat vanhat julkaisut.

 

 

 

 

Lontoonpurppuran ruiskutukseen soveltuva ruisku. Kuvakaappaus: Illustrated circular of the Field Force Pump Co.'s latest improved outfits for spraying fruit trees by hand or horse -julkaisusta vuodelta 1888 (Cornell University Library)

Tiettävästi keisarinvihreää ja Lontoon purppuraa myytiin ja käytettiin Suomessakin ainakin vielä 1930-luvun puolimaissa. Tätä kirjoittaessani en pääse tarkastamaan Kansalliskirjaston digitoiduista sanomalehdistä hakutuloksia, joissa mainitaan ”pariisin viheriä” ja lontoonpurppura kyseisten lehtien käyttörajoitusten takia. Vaikka näiden aineiden käyttö tuhohyönteisten torjunnassa aikanaan loppui, vaikutukset kuitenkin jäivät: esimerkiksi vanhojen kauppapuutarhojen maapohjasta on myöhemmin löydetty niistä jäämiä.

Lopuksi

Ajattelin ensin, etteivät keisarinvihreä, lontoonpurppura ja muut vastaavat väriaineet tai väriainetuotannon sivutuotteet olisi mitenkään olennaisia omalle tutkimustyölleni tai Säädellyt sävyt-hankkeelle. Valaistuin vasta sisäistettyäni laajemman kokonaisuuden: kyseessä ei ollutkaan mitenkään reduntantti aihepiiri vaan päinvastoin Säädellyt sävyt-hankkeen aihepiiriin monin tavoin kytkeytyä teema. Ilman värien ja värituotannon sivutuotteiden käytön sääntelyä, näidenkin aineiden käyttö olisi voinut jatkunut havaituista ympäristö- ja terveyshaitoista huolimatta. Kautta historiansa väriaineiden tuottamisella, värjäämisellä ja/tai käytöllä on ollut nurjat puolensa – näin myös nykypäivänä, tekstiilien viherpesusta lähtien.

 

Teksti Maare Paloheimo 

Tekstin tausta-aineistona on käytetty erilaisia avoimesti saatavilla olevia lähteitä, minkä ohella olen viestitellyt aiheesta Päivi Hintsasen kanssa sähköpostitse.

Blogitekstin helpomman luettevuuden takia en ole viitoittanut tekistä enkä mainitse tässä kaikkia läpikäymiäni lähteitä vaan listaan alle tärkeimmät lähteet. Esimerkiksi 1800-luvun vaatemuodista, vihreän värin suosiosta sekä arsenikkivärien terveyshaitoista löytyy asiaa etenkin englanninkielisistä blogeista ja videoista (Youtube, Tiktok), mutta en linkitä niitä erikseen tähän. 

 

Keskeinen kirjallisuus

Haywood, J. K. 1900: The Composition and Analysis of London Purple. Journal of the American Chemical Society, 22/12, 800-09.

Kansas State Horticultural Society, and William H Barnes 1898: The apple ... What it is. How to grow it. Its commercial and economic importance. [Topeka, Kan. J. S. Parks, printer] Pdf. https://www.loc.gov/item/02028252/.

Kuurne, Jouni 2014: Urajärven Kartanon Keittokirja: Lilly Von Heidemanin Reseptejä Vuosilta 1905-1910. [Helsinki]: Museovirasto.

Roark, R. C. 1942: What Is London Purple? Journal of Economic Entomology, 35/2, 287–288.

Lisäksi aiheeseen liittyviä julkaisuja on haettu ja selailtu muun muassa Internet Archive -verkkopalvelusta (https://archive.org/), joka hakee ja kokoaa yhteen vanhoja digitoituja julkaisuja, sekä Europeana.eu -portaalista (https://www.europeana.eu/fi). Suomenkielistä aineistoa on etsitty erilaisin hakusanoin etenkin Kansalliskirjaston digitaalisistä aineistoista (https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivu).

Keskeiset verkkolähteet

Coloriasto.net (https://coloriasto.blogspot.com/) ja Coloria.net (https://coloria.net/) -verkkosivustot. Ylläpitäjä ja kirjoittaja Päivi Hintsanen. Lähteenä käytetyt seuraavia tekstejä, joihin viitattu 2.8.2025:

    Schweinfurtin vihreä, keisarinvihreä https://coloria.net/varit/schweinfurtinvihrea.htm

    Myrkinvihreät mielipiteet -blogikirjoitus (päivätty 28.7.2013), https://coloria.blogspot.com/2013/07/    myrkynvihreat-mielipiteet.html. 

    Arsenikkivärit https://coloriasto.blogspot.com/search/label/arsenikkiv%C3%A4rit   

 

Library of Congress Blogs- blogi, Bobbi Hinton: It’s Not Easy Being Green (March 21, 2024). Saatavilla osoitteessa https://blogs.loc.gov/preservation/2024/03/being-green/. Viitattu 2.8.2025.